Asuntolainakatto voimaan tänään – mikä on muuttunut?

 Oletko pohtinut ensiasunnon ostoa tai asunnon vaihtoa? Olet varmaankin kuullut ystäviltäsi tai läheisiltäsi erilaisia neuvoja ja ohjeita siitä, mitä kaikkea asuntolainan saaminen vaatii. Saatat myös itse seuraavan asunnon ostoa ajatellessasi peilata asuntoasioiden järjestymistä aikaisempiin kokemuksiisi.

Tähän saakka ostettavaa asuntoa vastaan on voinut saada 70 % lainaa suhteessa asunnon käypään arvoon. Erilaisilla lisävakuuksilla, kuten Säästöpankin Täystakauksella, valtiontakauksella tai vaikka vanhempien takauksella lainamäärää on voitu kasvattaa. Monesti asuntolaina onkin rakennettu useamman vakuuden yhdistelmänä esimerkiksi niin, että Täystakauksen avulla on voitu rahoittaa jopa 95 % asunnon kauppahinnasta, ja lisälainaan on käytetty erikseen vakuutena vanhempien takausta tai asuntovakuutta. Pankki on voinut harkintaa käyttäen joskus myöntää jopa 100 % lainan asuntokaupan rahoittamiseen.

Pelisäännöt muuttuivat kuitenkin tänään, 1.7.2016, kun asuntolainakatto otettiin Suomessa käyttöön. Uusilla pakottavilla pelisäännöillä pankkeja valvovat viranomaiset pyrkivät ehkäisemään velallisten liiallista velkaantumista. Asuntolainakatto muuttaa varsin paljon totuttuja käytäntöjä. Tästä syystä saattaa syntyä tilanteita, joissa asiakas ihmettelee, miten asuntolainan järjestymisestä on tullut kovin vaikeaa, etenkin aikaisempaan käytäntöön verrattuna. Muutoksia on tullut, mutta voimme jatkossakin myöntää Säästöpankista asuntolainaa asiakkaillemme.

Kaksi keskeisintä asuntolainakaton tuomaa asiaa ovat etukäteissäästämisen merkityksen korostuminen entisestään sekä myönnettävän lainan suhteuttaminen asiakkaan asuntovakuuksien käypään arvoon. Pankit ovat pitkään puhuneet asiakkailleen etukäteissäästämisen merkityksestä, ja monille ensiasuntosäästämiseen tarkoitettu ASP-järjestelmä onkin tuttu. Jos pohdit ensiasunnon ostamista, kannattaa ehdottomasti avata ASP-tili. ASP-tilille säästetään 10 % ostettavan asunnon hinnasta ja vähintään kahden vuoden ajan. Pankki lainaa loput 90 %. Jos olet hankkimassa asuntoa, mutta jo ensiasuntosi ostanut, kannattaa tulla konttoriin juttelemaan muista asuntosäästämiseen sopivista vaihtoehdoista. Meiltä löytyy asuntosäästäjälle monta hyvää ratkaisuvaihtoehtoa.

Olennaisin asuntolainakaton tuoma uudistus on myönnettävän lainan suhteuttaminen asunnon käypään, velattomaan arvoon. Jatkossa pankki voi myöntää asunnon käypää arvoa vastaan lainaa enintään 90 %. Tästä asunto itsessään kattaa 70 %. Loppuun 20 % voi käyttää vakuutena vaikkapa Säästöpankin Täystakausta. Näin asuntoa vastaan voi saada enimmäisluototusasteen mukaisesti 90 % lainaa.

Jos kuitenkin tarvitset lainaa enemmän kuin 90 % asunnon arvosta, tarvitaan 90 % ylittävälle osalle muuta omaisuutta vakuudeksi. Vakuudeksi kelpaava omaisuus voi olla esimerkiksi rahastosäästöjä, talletuksia, osakkeita, metsää, vanhempien asunto tai kesämökki. On hyvä huomata, että henkilötakausta ei voida enää käyttää 90 % lainoitusasteen ylittävälle osalle vakuutena. Lainan myöntämisessä korostuu siis joko omat säästöt, vakuudeksi käypä omaisuus tai muut lähipiiristä saatavat vakuudet.

Pari yksinkertaistettua esimerkkiä avaa enemmän uutta asuntolainakattoa:

Asuntolainakatto_2

On myös hyvä huomata, että asuntolainakatto koskee varsinaisten omistusasuntojen lisäksi myös sijoitusasuntojen ja vapaa-ajan asuntojen rahoittamista.

Lainsäätäjä ja pankkeja valvova viranomainen on jättänyt jonkin verran joustoa sääntöihin; ensiasunnon hankintaa varten otetun lainan määrä saa olla enintään 95 % vakuuksien velattomasta hinnasta. Toisaalta asunnonvaihtotilanteessa lainoitusaste voi väliaikaisesti pankin harkinnan mukaan myös ylittää 90 % enimmäisluototusasteen, jos vanhan asunnon myynnin toteuduttua lopullinen luototusaste jää enintään 90 %:iin. Tällainen ”väliaikainen ylilainoitus” voi kestää vain joitakin kuukausia. Yleensä pankissa suosittelemmekin toimimaan niin, että vanha asunto myydään ennen kuin uudesta tehdään kaupat.

Uudet säännöt vaativat siis jonkin verran uuden opettelua, mutta ne eivät onneksi kuitenkaan kohtuuttomasti vaikeuta asunnon ostoa. Joka tapauksessa ennakkosäästäminen kannattaa aloittaa heti, jos asuntohaaveesi siintää vuoden, kahden tai vaikka pidemmänkin ajan päässä. Onpa aikajänteesi mikä tahansa, kannattaa aina poiketa hyvissä ajoin juttelemaan Säästöpankkiin haaveistasi ja unelmistasi. Kun askelmerkit on yhdessä katsottu valmiiksi, on paljon helpompi myös toimia, kun unelmiesi koti tulee vastaan.

Säästöpankki auttaa aina. Haverinen Mikko_DSC_0035

 

Mikko Haverinen

Kirjoittaja toimii Aito Säästöpankin Nokian konttorin pankinjohtajana ja on ollut kuluvan vuoden aikana toteuttamassa jo lukuisia nokialaisperheiden asuntounelmia.

 

Markkinaheilunta vaatii sijoittajalta malttia

Matalat korot, osakekurssien lasku ja rahastojen arvon heilahtelu mietityttivät alkuvuodesta monia rahastosijoittajia. Osittain kuitenkin turhaan, sillä kurssien lasku ja matalat korot antoivat hyvät lähtökohdat omien säästöjen tarkasteluun ja lisäsijoitusten tekoon. Sijoittajilta kaivataankin usein malttia – etenkin silloin, kun se tuntuu kaikkein vaikeimmalta.

Alkuvuoden laskun jälkeen kurssit ovat jälleen kääntyneet nousuun. Juuri näistä heilahteluista säännöllinen rahastosäästäjä hyötyy automaattisesti. Kurssiheilahtelut voivat aiheuttaa epävarmuudentunnetta ja pelkoa omien säästöjen menettämisestä. Kannattaa muistaa, että sijoitukset on tehty pidemmän aikavälin tähtäimellä, johon kuuluu myös kurssiheilahtelut – niin ylös- kuin alaspäin.

Kurssilasku on myös positiivinen asia, josta rahastosijoittajakin hyötyy. Silloin on nimittäin oivallinen hetki tehdä lisäsijoituksia, ja ostaa rahasto-osuuksia ”alennusmyynnistä”. Uudet, nykyisellä halvemmalla hinnalla ostetut osuudet nimittäin nostavat sijoituksen nopeammin voitolle kurssien kääntyessä nousuun. Laskussa siis tehdään tulevaisuuden tuotto. ”Osta halvalla, myy myöhemmin kalliilla” pätee tässäkin tapauksessa.

Jatkuva säästäminen tasaa markkinaheilahtelut

Kuukausittainen rahastosäästäminen on hyvä tapa kerryttää varoja joko haaveiden toteuttamiseen, taloudellisen puskurin rakentamiseksi tai ylipäätään tulevaisuuden turvaksi. Rahastosäästäjäksi pääsee pienelläkin kuukausittaisella summalla, ja ajan myötä säästöille voi odottaa hyvää tuottoa. Parhaiten suhdannevaihteluja tasaakin säännöllisen rahastosäästämisen yhdistäminen tarpeeksi pitkään, useamman vuoden säästöaikaan. Jatkuva säästäminen on myös mainio keino hoitaa aiempia, suurempia kertamerkintöjä; ja kääntää kulloisetkin markkinaheilahtelut omaksi eduksi.

Parhaimmillaan rahastosäästäminen on säännöllistä ja pitkäjänteistä toimintaa, jonka lopputuloksena haaveista tulee totta. Autamme mielellämme sinua löytämään omaan tilanteeseesi ja tarpeeseesi sopivimman rahaston. Mikä parasta, jatkuva säästäminen sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Rahasto sopii säästämismuodoksi myös silloin, kun varoja kerrytetään lapsen tai lapsenlapsen tulevaisuutta silmällä pitäen.

Neuvoni rahastosäästäjälle? Pysy rauhallisena, äläkä anna osakemarkkinoiden lyhyen tähtäimen toiminnan ohjata päätöksentekoasi. Aika on kaikissa markkinatilanteissa sijoittajan paras ystävä.

Pia Liinavuori

Kirjoittaja työskentelee sijoituspäällikkönä Aito Säästöpankeissa ja yhdessä muiden asiantuntijoidemme kanssa auttaa asiakkaita läpi markkina-aallokoiden.

Puhu nuorille rahasta

Pankissa on luontevaa puhua rahasta. Niin asiakkaan isoja ja pieniä haaveita rahoittaessa, sopivaa säästämisvaihtoehtoa etsittäessä kuin maksukorttia haettaessa. Pankin seinien ulkopuolella rahasta ja varsinkin rahankäyttöön liittyvistä ongelmista puhuminen on kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa vaikeaa. Raha, tuloineen ja menoineen, on niin henkilökohtainen asia että siitä mieluiten vaietaan, ja siihen jokaisella toki on halutessaan oikeus.

Yhteiskunnallisesti katsottuna vaikenemisella on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä osa nykynuorista opettelee rahankäyttöä kantapään kautta. Kukaan ei ole liian nuori kiinnostumaan omista rahoistaan ja siksi me – media, koulut, koti, opettajat, politikot, julkkikset, pankit ja muut yritykset, myös ihan jokainen meistä yksilönä – voimme puhua nuorille rahasta, sen käyttöön liittyvistä haasteista sekä kokemuksista avoimesti. Tällä viikolla on nimittäin käynnissä Puhu rahasta -haasteviikko. Haasteviikon järjestävän Mun talous -verkoston tavoitteena on edistää nuorten talousosaamista ja ennaltaehkäistä talousongelmia. Nyt siis myös sinut on haastettu mukaan jakamaan rahaan liittyviä kokemuksiasi sosiaalisessa mediassa!

Lapsille ja nuorille kannattaa puhua rahasta ja rahankäytöstä rohkeasti, mahdollisuuksien mukaan positiitiviseen sävyyn. Vaikka on totta, että maksuhäiriö sulkee monta ovea, ei maksuhäiriömerkintäkään ole ikuinen; yleisimmillään se säilyy 2-4 vuotta mutta pisimmillään jopa vuosikymmenen. Merkinnän voi kuitenkin nähdä myös mahdollisuutena; mahdollisuutena opetella järkevää rahankäyttöä, kulujen karsimista ja säästämistä aikana, jolloin maksuhäiriö on saanut aikaan lainahanojen sulkeutumisen.

Ajoituksella on monessa asiassa suuri merkitys. Niin myös siinä, missä vaiheessa reagoi postiluukusta kolahtaneeseen laskuun. Se, että jättää laskut avaamatta, ei poista velvoitetta niiden maksamiseen. Joten kun eräpäivä lähestyy ja tilin saldo lähenee nollaa, on tärkeää tarttua puhelimeen. Ottamalla yhteyden laskuttajaan jo ennen eräpäivää on mahdollista sopia laskulle itselle sopivat maksuerät ja maksuaikataulu. Positiivisesti asiaa tarkastellen maksujärjestelyistä sopiminen on sekä maksajan että laskuttajan edun mukaista. Maksuaikataulusta sopimimalla maksaja voi myös säästää
sievoisen summan rahaa, kuten oheisessa kännykkälasku-esimerkissä.

Rahankäyttö on arkisia valintoja: Menenkö kahvilaan vai ostanko paketin kahvia ja keitän kahvit kotona? Säästänkö ensi vuoden ulkomaanmatkaa varten vai lähdenkö viikonloppuna laivalle? Ostanko tavarat uusina vai käytettyinä? Ei ole oikeita tai vääriä valintoja, vaan jokainen saa käyttää rahansa juuri niin kuin kokee parhaaksi. Kultaisena sääntönä voisi tästä huolimatta pitää esimerkiksi tämän: elä, mutta älä yli varojesi.

Ja koska me Aito Säästöpankissa tosiaan tykkäämme puhua rahasta, tulemme mielellämme kertomaan nuorille rahankäytöstä ja oman talouden fiksusta hallinnasta myös oppilaitoksiin. Säästöpankki auttaa aina, tässä tapauksessa myös opettajia. Olkaahan rohkeasti yhteydessä, jos voimme olla avuksi.

Kirsi Evilä

Kirjoittaja työskentelee Aito Säästöpankin markkinoinnin ja viestinnän parissa ja harjoittelee parhaillaan kotona lapsensa kanssa käytännön esimerkkien kautta rahan arvoa.

Näkyykö uuden vuoden tinassasi rahaa?

Vuosi 2015 lähenee loppuaan, ja paraikaa eletään suomalaisten suurinta kulutusjuhlaa. Veronpalautukset on ehkä jo käytetty, ja osa meistä jatkaa joululahjabudjettiaan erilaisilla kulutusluotoilla.

Jos uutena vuotena käy niin onnekkaasti, että uudenvuodentinassa näkyy rahaa, se on selvä merkki siitä, että omaa talouttaan kannattaa alkaa rakentaa entistä vakaammalle pohjalle. Ja vaikka rahaa ei tinassa näkyisikään, niin säästämällä vuosi 2016 tuo varmasti vaurautta tullessaan!

Joulunvieton jälkeen tammikuussa moni tuntee tarvetta vahtia paitsi vyötäröään, myös kukkaroaan. Vuoden alussa postitettavat verokortit saavat niin ikään itse kunkin miettimään, miten vuoden tulot kattavat vuoden menot. Ja kuinka ihmeessä rahat saisi riittämään vielä säästöönkin asti?

Nyrkkisääntönä kannattaa pitää mielessä, että kulujen karsiminen on helpompaa kuin tulojen kasvattaminen. Säästämällä rahat riittävät paremmin ja jotakin jää myös talteen. Säästötili tuntuu turvalliselta ja helpolta säästövaihtoehdolta. Mutta tulisiko sinun kajottua säästöihisi harkitsevammin, jos säästöt olisivat tilin sijaan paremmassa tallessa esimerkiksi rahastoissa?

Onnistunut säästäminen kannustaa säästämään vieläkin enemmän! Mitäpä, jos antaisitkin uudenvuoden rahastosäästölupauksen?

Näitä säästövinkkejä noudattamalla vuodesta 2016 tulee varmasti vaurastumisen vuosi.

  • Älä lykkää rahastosäästämisen aloittamista, vaan ota yhteys pankkiin viimeistään heti tammikuun alussa. Yhdessä etsimme juuri sinulle sopivan tavan säästää.
  • Voit aloittaa rahastosäästämisen myös verkossa; ihan itse ja vaikkapa juuri keskiyöllä vuoden vaihtuessa toiseen. Voit myös tehdä lisäsijoituksia tarpeen mukaan aina silloin, kun huomaat että pakollisten hankintojen jälkeen rahaa on jäänyt yli.
  • Säästöön laitettavien summien ei tarvitse olla isoja – jo pienillä kuukausisummilla pääsee hyvin alkuun.
  • Älä laita kaikkia rahojasi samaan rahastoon – hajauta rohkeasti ja myös pienemmillä summilla.
  • Jos sijoitat, älä tee hätiköityjä päätöksiä kurssien noustessa tai laskiessa. Vaikka rahasto-osuuksien lunastaminen onnistuu verkkopankissa helposti, ota rauhallisesti äläkä lähde mukaan joukkohysteriaan.
  • Opettele käyttämään verkkopankistasi löytyvää Finanssivahtia – se auttaa hahmottamaan paremmin sitä, mihin rahasi kuluvat.

Jani Eenola

Kirjoittaja toimii Aito Säästöpankin varatoimitusjohtajana ja Sp-Rahastoyhtiön hallituksen jäsenenä sekä säästää kuukausittain rahastoihin itselleen ja lapsilleen.

Säästäminen – pallo jalassa?

Vietämme tällä viikkoa Säästöpankeissa Säästäväisyysviikkoa ja osana Säästävisyysviikkoa julkaisimme tänään Näin Suomi säästää -tutkimuksen tulokset. Tutkimuksen tulos piristää koko ajan lyheneviä loppusyksyn päiviä: valtaosalla suomalaisista usko oman talouden paranemiseen on virinnyt ja säästämisaikeet ovat lisääntyneet!

Säästämisen edistäminen on yksi Säästöpankkien perustehtävistä ja säästäminen on oiva keino varautua sekä hyvien että vähän huonompienkin päivien varalle. Vaikka säätäminen on Näin Suomi säästää -tutkimuksen mukaan lisääntynyt, löytyy edelleenkin myös niitä, jotka eivät säästä. Miksi?

Tuntuuko niistä, jotka eivät vielä säästä, että säästämisen aloittaminen asettaisi uusia rajoitteita heidän elämäänsä? Että tililtä katoaisi joka kuukausi pieni siivu säästöön vaikka auto pitäisi huoltaa ja pesukonekin vetelee viimeisiä? Näin ei kannata ajatella. Säästäminen on itse asiassa hyvin joustavaa monella tavalla. Voit säästää kuukausittain tai vaikka vain muutaman kerran vuodessa; mikä ikinä sopii sinun elämäntilanteeseesi parhaiten. Voit halutessasi pitää taukoa jatkuvasta säästämisestä ilman minkäänlaisia sanktioita, omantunnon tuskat ovat toki asia erikseen. Jos et halua olla sidottuna esimerkiksi yhteen tiettyyn rahastoon, voit valita säästömuodoksesi säästövakuutuksen. Sen sisällä rahaston vaihtaminen toiseen käy käden käänteessä, kuusi kertaa vuodessa ilman lunastus- ja  merkintäpalkkiota tai myyntivoittojen verotusta. Myös ASP-säästämisen ensiasuntoa varten voi aloittaa jo ennen vakityöpaikan löytymistä, ja laittaa aluksi syrjään pienen summan vaikka kesätyötienesteistä.

Featured image

Säästäminen ei siis rajoita elämääsi, päin vastoin: se antaa elämiseen aika paljon joustovaraa. Säästäminen toimii oman talouden puskurina ja vararahastona, toisaalta se mahdollistaa välillä myös arjen pientä luksusta, heräteostoksia ja irtiottoja oravanpyörästä. Ja jopa sen suomalaisten unelmista suurimman, oman kodin hankinnan.

Suomalaisten TOP 3 säästötavat ovat:
1. Säästötilit 60 %
2. Rahastosijoitukset 46 %
3. Vapaaehtoinen eläkevakuutus 17 %

Kaikki nämä ovat erityisen hyviä tapoja kerryttää säästöjä. Miksi et siis alkaisi säästämään jo tänään? Sinulle sopivalla tavalla, summalla, aikajänteellä ja riskillä.

Pia Liinavuori

Kirjoittaja toimii Aito Säästöpankissa sijoituspäällikkönä ja elää asiakkaiden rinnalla läpi talouden nousu- ja laskusuhdanteiden.

Raha töihin valmistuvan puolesta

Moni pähkäilee parhaillaan hyvin ajankohtaisen ongelman kanssa: mitä lahjaksi ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle? Ohessa kolme nopeaa lahjavinkkiä, joista jokainen on varmasti omaa, itsenäistä elämää aloittelevan nuoren mieleen.

1. Anna rahastolahja.
Säästöt antavat nuorelle turvallisuudentunteen: talous pysyy vakaana yllättävienkin menojen kohdatessa. Rahastosäästäminen on joustava keino kerryttää varoja, eikä yksittäisiä osakekursseja tarvitse seurata, sillä ammattitaitoiset salkunhoitajat tekevät sen nuoren puolesta. Tästä huolimatta rahastosäästäminen voi kuitenkin antaa nuorelle kipinän sijoittamiseen ja saada hänet kiinnostumaan taloudesta aivan uudella tavalla.

Voit antaa nuorelle lahjaksi yksittäisen rahastomerkinnän tai aloittaa jatkuvan säästämisen valitsemallasi säästösuunnitelmalla. Rahaston voit valita valmiiksi nuoren puolesta tai antaa hänen tehdä valinnan itse.

2. Pesämuna ASP-tilille.
Asuntosäästäminen ASP-tilille helpottaa ensiasunnon hankintaa. Kun tilille on säästetty 10 prosenttia asunnon hankintahinnasta, annamme loppusummalle tarvittavan lainan. Ajankohtainen lahja, varsinkin lainakaton astuessa reilun vuoden päästä voimaan. Myös talletuskorko on kohdallaan muutoin hyvin alhaisista koroista huolimatta: maksamme ASP-säästöille tuntuvan 4 % lisäkoron!

3. Varaa aika talouden personal trainer -tuokioon. 
Kotoa pois muuttavalle ja oman talouden hoitoa harjoittelevalle ei ole koskaan pahitteeksi hahmottaa oman talouden nykytilannetta sekä sitä, miten elämässä yllättäen eteen tuleviin hankintoihin voi varautua jo etukäteen, vaikkapa ihan kesätyötienestien voimin.

Säästöpankin Oman Talouden Tuokiossa kartoitamme nuoren talouteen liittyvät haaveet, tarpeet ja mahdollisuudet ja teemme suunnitelmat tulevaisuuden varalle, asiantuntijan opastuksella. Oman talouden personal trainer -tuokio on saatavilla esimerkiksi täältä, eikä maksa mitään.

Laitetaan raha töihin valmistuvan – ja hänen tulevaisuutensa – puolesta.Featured image

Pia Liinavuori

Kirjoittaja toimii Aito Säästöpankin sijoituspäällikönä ja valmistautuu parhaillaan lauantaisiin valmistujaisjuhliin.