Nousukausi vasta alkamaisillaan Suomen asuntomarkkinoilla

Suomen asuntomarkkinat ovat kasvaneet tänä vuonna ennustettua hitaammin. Käytettyjen asuntojen kauppamäärissä ei ole vielä tapahtunut suuria muutoksia viime vuosiin verrattuna. Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesalan mukaan vasta nyt makrotalouden mittarit alkavat olla siinä asennossa, jolloin asuntokaupassa voi alkaa näkyä selkeää vilkastumista. Vaikka Suomen talouden noususuhdanne on alkanut ja kuluttajien odotukset ovat korkeammalla kuin aikoihin, ihmiset haluavat nähdä muutoksen omassa taloudessaan ennen kuin alkavat toteuttaa asunnonvaihtotoiveitaan.

Vesalan mukaan kuluttajaluottamusindeksi on noussut vuodessa merkittävästi. Se kertoo kuluttajien odotusilmapiirin muutoksesta tunnetasolla. Asunnonostoaikeet ovat elpyneet huomattavasti hitaammin. Asunnonvaihto tai uuden asunnon ostaminen on iso henkilökohtainen järkipäätös, johon oma työtilanne, tulot ja varmuus tulevaisuudesta vaikuttavat. Kun taloudessa alkaa mennä paremmin, tulee ensimmäinen kasvusykäys tuottavuuden kasvun kautta. Kotitalouksen tilanne alkaa kuitenkin parantua vasta työttömyyden selkeän laskun myötä. Suomessa työllisyyden paraneminen on ottamassa kiihdytysvauhtia. Siksi olemme vasta nyt parempien asuntomarkkina-aikojen kynnyksellä.

Vesalan mukaan työllisyys ja muuttoliike ovat asuntojen hintojen keskeisiä selittäjiä. Mitä parempi työllisyys ja korkeampi väestön nettolisäys, sitä suotuisammin asuntojen hinnat kehittyvät. Tämä pätee kaikkialla Suomessa.

Suomen asuntomarkkinat ovat terveet ja vakaalla pohjalla

Vaikka kasvu on toistaiseksi ollut odotettua hitaampaa, näyttää asuntomarkkinatilanteemme kaikin puolin hyvältä. Kuluttajien luottamuksen vahvistumisesta kertoo sekin, että asuntolainoja on otettu 2 % enemmän kuin vuosi sitten. Myös ihmisten varallisuus on tämän vuosikymmenen aikana kasvanut, ja kotitalouksilla on velkaa tuloihin nähden aiempaa vähemmän.

Toisin kuin Ruotsissa tai Norjassa, asuntokuplan aineksia ei Suomessa ole nähtävissä. Meillä tulot ovat nousseet asuntojen hintoja selvästi enemmän. Sen sijaan vuokra-asuntomarkkinoillamme muhii pommi. Erityisesti kaupunkien pienten asuntojen vuokrat ovat karanneet pilviin. Tulot ja asuntojen hinnat ovat jääneet kauas vuokrien nousuvauhdista. Vaikka tiedämme asenteiden muuttuneen vuokralla asumista kohtaan, niin eihän ole mitään järkeä maksaa niin korkeaa vuokraa, jolla saa hankittua itselleen oman kodin. Vuokrien noususuhde ei voi jatkua enää pitkään.

Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, meillä asuntojen hintakehitys sekä asuntojen hintakehitys suhteessa tuloihin on kehittynyt erittäin maltillisesti. Asuntomarkkinamme toimivat muutenkin eri periaatteella kuin esimerkiksi Ruotsissa, joissa asuntolainat ovat aina asuntokohtaisia ja keskimäärin 50–60 vuoden lainoista maksetaan vain korkoja. Pisimmillään siellä laina-ajat voivat olla jopa 125 vuotta.

Jukka Rantanen

Kirjoittaja on Sp-Koti Oy:n toimitusjohtaja. Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva kiinteistönvälitysketju, joka toimii franchising-pohjalta ja palvelee asiakkaita yli 55 toimipisteessä eri puolilla Suomea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s