Äitiyslomalta takaisin työelämään

Rauhalliset ja venyvät aamut, jatkuva siivoaminen ja sylin tarjoaminen. Nuo ajatukset tulevat ensimmäisenä mieleen lasten kanssa kotona viettämästäni 2,5 vuodesta. Totta kai päiviin kuului myös paljon riitojen selvittelyä ja leikkimistä, laulamista sekä pukemista. Kuravaatteet, välivaatteet, ulkovaatteet, sisävaatteet, märät vaatteet ja siistit vaatteet. Niiden kanssa pelasin ja pelaan toki edelleen koko ajan. Nöyrimmät kiitokseni osoitan meidän kuivausrummulle.

Elämä kotona lasten kanssa oli ihanaa, mutta samalla paikka paikoin hermoja raastavaa. Hermoja raastoi usein myös pikaisesti tililläni pyörähtäneet muutaman euroset, joita sinä aikana ”tienasin”. Olin kyllä säästänyt töissä olessani äippälomaa varten, mutta jatkuva haluni muutokseen ja rakkauteni puutarhaa kohtaan söivät säästöni kovin nopeasti.

Säästäminen siinä ”lomaillessani” oli koko ajan käynnissä, toki kovin pienimuotoisesti, mutta tärkeänä sitä pidin silti, koska tuleva pieni eläkkeeni kärsi ison kolauksen, kun olin kotona yli kaksi vuotta. Mutta rehellisyyden nimissä voin kertoa, että ne säästöön menneet roposet eivät kyllä minun eläkepäiviä näe.

Eli nyt kun kuulun taas palkansaaja talouden piiriin, niin säästäminen alkaa todenteolla.

Edellä mainitsin kaikkia erilaisia vaatekertoja joiden kanssa pikkulasten vanhemmat viettävät aikaansa. Ja toinen rehellinen fakta on se, että kaikki mikä on tarkoitettu lapsille, on kallista. Tänä päivänä tosin moni lastenvaate vaihtaa käytettynä omistajaa pientä korvausta vastaan. Ja se on tietenkin varsin hyvä asia monelta kantilta katsottuna. Itse olen kuitenkin usein muistanut tukea Suomen kansantaloutta ostamalla vaatteet uutena.  Mutta varsinkin viisi vuotiaalle pojalle on järkevämpää ostaa käytettynä vaatetta ja kenkiä, kuin tukea kansantaloutta, koska kaikki rikkuu n. 4,5 viikon sisällä. Polviliuku ja kengän kärjillä pyöräillessä jarruttaminen on parasta mitä voi olla, ainakin sen vaatteen käyttäjän mielestä, ja ehkä vain ja ainoastaan hänen mielestä. Olen siis sekakäyttäjä, ostan sekä uutta, että vanhaa.

Ne rahat jotka säästän tietyillä vaatehankinnoilla aion nyt, kun se on taas mahdollista, laittaa lapsille säästöön. Vaikka ensiarvoisen tärkeää on säästää omia reissuja (ai niin ja sitä eläkettä) varten, niin katson myös hieman nenääni pidemmälle ja säästän lapsien ajokortteja ja ylppäreitä ajatellen heillekin kuukausittain.

Rahastosäästäjä olen ollut jo vuosia. Aloitin sen siitä mitään ymmärtämättä jo ennen kuin tulin pankkiin töihin. Se on tällaiselle rahan liikkeelle saavalle ihmiselle hyvä tapa, koska sujahtaa säästöön ihan itsellään ja mikä parasta, sieltä saa hyvää tuottoa lyhyelläkin aikavälillä. Joskus meinaan säästöaika ei ehtinyt pitkäksi venyä, kun piha piti kääntää uusiksi ja tai pikkuinen autoni vaati remonttia. Onnekseni kuitenkin olin säästänyt.

Lapsien kohdalla vaatteet ei suinkaan ole se ainut kuluerä. Päivähoitomaksut vievät mukavan osan kuukausituloista, samoin harrastukset jotka alkavat olemaan jo `hyvissä hinnoissa` vaikka esikoisemme on vasta viisi vuotias. Vaipatkin maksavat aika paljon ja niistä poisoppiminen onkin tämän vuoden yksi tärkeimmistä ”säästötavoitteistamme” kaksivuotiaan tyttömme kanssa.

Meillä nämä kaksi pienokaista säästävät kummatkin omalla tyylillään. Esikoinen vie possuunsa heti kolikot jotka löytää pöydältä. Toinen possunsa ruokkija on vaari, jonka taskuja hän kilistelee silloin tällöin käsi ojossa. Tapansa kullakin, pääasia, että säästää. Pienempi ei vielä ihan ole ymmärtänyt säästäminen perimmäistä ajatusta, mutta minun lompakolla hän vierailee usein, ehkä hänellä siis joku tuntuma aiheeseen kuitenkin on.

No, yhtä kaikki, lapset kuluttaa siinä missä aikuisetkin, me aikuiset vaan pystymme hallitsemaan kulutustamme ja yksi hyvä keino siihen on säästäminen. Muotoja on monia, kullekin varmasti löytyy se oma tapa.

Annamari Yläpoikelus

 

 

.

 

 

 


Kirjoi
ttaja on perhevapaalta juuri palannut palveluneuvoja Kauppakadun konttorista. Lasten- ja puutarhanhoidon ohella hän nauttii kirjoittamisesta myös vapaa-aikana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s