Kolmas pankkikesä

Jälleen se sieltä tuli, nimittäin kesä, mikä omalla kohdallani tarkoittaa paluuta tuttuun ja turvalliseen Lielahden konttoriin. Olen kolmannen vuoden kesätyöntekijä Aito Säästöpankissa. Konttorimme asiakkaille alan olla tuttu kasvo, sillä olen tehnyt töitä myös vuoden ympäri opintojeni ohella. Opiskelen päätoimisesti hallintotieteitä Tampereen yliopistossa. Sivuaineena teen opintoja myös kauppatieteiden puolelta, joten pankkiala tukee opintojani erinomaisesti.

Pankkiuran alkuun ajauduin keväällä 2015 opiskellessani liiketaloutta Tampereen ammattikorkeakoulussa. Nokian konttorin johtaja Mikko Haverinen oli tuolloin kertomassa Portti työelämään -tapahtumassa Aito Säästöpankista työpaikkana. Mikon esitys inspiroi minua ja oikeastaan päätin siltä istumalta, että tuonne haluan päästä kasvattamaan kokemusta työelämästä. Suureksi onnekseni työhakemukseni tuotti tulosta, ja pääsin aloittamaan kesätöissä Lielahden konttorissa.

Ensimmäinen kesäni hujahti ohi vauhdilla, alituisesti uutta oppiessa ja työympäristöön tutustuessa. Minulla on ollut erittäin lämmin olo tulla töihin alusta asti. Minut otettiin vastaan välittömästi työyhteisön jäsenenä, eikä vain väliaikaisena tyyppinä. Asiakkaat kohtasin alusta asti ilolla, ja uskaltaisin sanoa, että myös asiakkaat ovat kohdanneet minut hymyissä suin. Askel askeleelta opin kassatyöskentelyn sekä sen ohella myös muita työtehtäviä.

Minulle jäi ensimmäisestä pankkikesästäni tunne, että haluan oppia, kokea ja nähdä vielä paljon lisää. Vaikka opintopolkuni kääntyi hieman eri suuntaan liiketaloudesta, asetin itselleni päämääräksi ottaa kaiken ilon ja opin irti ajastani Aito Säästöpankissa. Imin tietoisesti informaatiota ympäristöstäni ja pyysin kollegoilta tehtäväksi erilaisia töitä.

Kaiken uuden opin lisäksi olen ollut onnellisessa asemassa siinäkin suhteessa, että konttorimme ilmapiiri on avoin, toisia kannustava ja koen yhteisömme olevan tiivis. Olen kasvanut palveluneuvojana, työntekijänä sekä työkaverina. Minua ei ole kertaakaan jätetty yksin ratkomaan haasteita, ja olen aina saanut apua sitä pyydettäessä.

Aikaisempien kesien kokemus sekä kollegojen pyyteetön tuki on siivittänyt pankkiurani kolmanteen kesään. Tänä kesänä kassan lisäksi olen ottanut haltuun asiakasneuvottelujen salat. Pääasiassa käyn niin nykyisten kuin potentiaalistenkin asiakkaiden kanssa läpi päivittäisasiointia sekä säästämis- ja sijoittamispuolta. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi oppia joka päivä jotain uutta ja hoitaa jokaisen asiakaskohtaamisen henkilökohtaisesti, kohtaamalla ihmisen ihmisenä. Yliopistolla olen oppinut teoreettista puolta rahoitusalasta, mutta ihmisten kanssa toimimiseen olen kasvanut työn kautta. Miellän pankkimme paikaksi, johon asiakkaan on helppo tulla ja asiakkaalla on olo, että hänen asiansa todella tulee hoidetuksi.

Ken tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mikä minun kulkusuuntani tulee olemaan. Nykyisten opintojeni suhteen voi olla, että ajaudun työmaailmassa toisenlaisiin hommiin. Toisaalta voi olla, etten maltakaan lähteä täältä. Siitä kuitenkin voin olla varma, että tämä kesä on antanut minulle sellaista tietämystä, jota ei luentosaleissa opita. Haluan oppia rahoitusalasta vielä lisää ja kehittyä asiantuntijana. Yleisesti ottaen olen äärimmäisen kiitollinen tästä työpaikasta, näistä työkavereista sekä tästä pankista. En äkkiseltään keksi parempaa ponnahduslautaa tulevaisuuden haasteisiin.Neea Loimuvirta

Neea Loimuvirta

Kirjoittaja on hallintotieteiden opiskelija, joka viettää parhaillaan kolmatta pankkikesäänsä  Aito Säästöpankin huipputiimissä.

Näillä vinkeillä saat lomatalouden tasapainoon – ennen ja jälkeen loman

Loma-aikaan rahankäyttö saattaa helposti lähteä hallinnasta, sillä lomalla eteen tulee monenlaisia houkutuksia, eikä lomalla ole mukavaa pihistellä. Kesälomamatkat kotimaassa ja ulkomailla, ravintoloissa syöminen, monenlaiset huvitukset ja retket lasten tai ystävien kanssa, vierailut sukulaisten ja tuttavien luona sekä kesän juhlat ja festivaalit saattavat nielaista yllättävän paljon rahaa.

Paras keino lomakauden tasapainoon on huolellinen suunnittelu ja säästäminen etukäteen. Kun tekee ne ajoissa, onnistuu kesän vietto myös pienellä budjetilla. Paras keino säästää kesää varten on siirtää tietty summa erilliselle tilille jo hyvissä ajoin. Mukaan säästämiseen voi kannustaa koko perheen lapsia myöten. Ennen lomaa kannattaa myös tehdä tarkka lomabudjetti: suunnittele menot sen mukaan, paljonko rahaa on käytettävissä. Laske, kuinka moneen ravintolakäyntiin, huvipuistoretkeen tai pidempään lomamatkaan käytettävissä olevalla rahamäärällä on varaa.

Vaikka et olisi ehtinyt säästää tämän kesän lomaa varten, ei ole vielä myöhäistä saada lomataloutta tasapainoon. Näillä vinkeillä taiot lisää katetta lomabudjettiisi!

  1. Nopea lähtijä säästää!
    Äkkilähdöllä viikon etelänmatkan hotelleineen ja lentoineen voi saada jopa 200-300 eurolla tai hyvällä tuurilla jopa alle 200 eurolla.
  1. Vältä turistirysiä!
    Valitse matkakohde kaikkein suosituimpien kohteiden ulkopuolelta, niin säästät selvää rahaa.
  1. Pakkaa ajoissa!
    Huolellinen pakkaaja välttyy turhilta hankinnoilta määränpäässä, kun mitään tärkeää ei ole unohtunut matkasta.
  1. Lomaile kuin paikallinen!
    Selvitä, missä paikalliset syövät ja shoppailevat. Paikalliset eivät lankea turisteille suunnattuihin rahareikiin eivätkä maksa ylihintaa.
  1. Vältä pikavippejä!
    Jos rahoitat kesälomamenot korkeakorkoisella pikalainalla, todelliset kulut nousevat helposti yllättävän suuriksi. Tällöin loman jälkeinen kulutusvara pienenee entisestään.
  1. Pidä huolta maksukortista
    Muista, että luottokortti on kuin käteistä rahaa luottorajasi verran. Tarkasta ennen matkaa maksukortin sulkupalvelun numero ja kirjoita se muistiin muuallekin kuin puhelimeen. Näin pystyt sulkemaan korttisi nopeasti, vaikka varas veisi koko käsilaukun.

Jos loman jälkeen oma talous kuitenkin on rempallaan, toimi näin:

  • Tee tarkka suunnitelma tuloista ja menoista. Maksa aina välttämättömät kulut ensin: asuminen, ruokamenot, sähkölaskut.
  • Ravintolassa syömisen sijaan kannattaa suosia kotona kokkaamista, niin rahaa säästyy. Ota kotoa eväät myös töihin mukaan – se säästää pitkän pennin.
  • Hankkiudu eroon vanhasta tavarasta. Kesälomalla on aikaa tehdä inventaario kaappeihin ja varastoihin. Yhden romu on toisen aarre – laita tavara kiertämään ja ansaitse rahaa!
  • Vietä ”Älä osta mitään” -viikkoa. Osta vain välttämättömät ruuat ja käy samalla läpi ruokakaappien kätköjä ja kuluta vanhaa.
  • Voit myös käydä keskustelemassa pankissasi, voisitko pitää lyhennysvapaan kuukauden. Neuvottele viivästystä sellaisille laskuille, joissa on neuvotteluvaraa.

Varaa aika Aito Säästöpankin Oman talouden tuokioon. Käydään yhdessä läpi tulot ja menot, ja laaditaan sinulle sopiva tapa säästää seuraava lomamatkaa – tai jotakin muuta isompaa haavetta varten.kauppakatu_Helanti_Ulla_pieni

Ulla Helanti

Kirjoittaja työskentelee Aito Säästöpankin markkinoinnin ja viestinnän parissa sekä suunnittelee parhaillaan tulevaa kesälomamatkaansa.

Rakkaudesta Tampereeseen

Tamperelaiset rakastavat kaupunkiaan – ja miksi eivät rakastaisi. Pienessä suurkaupungissa kaikki on lähellä.

Kun tamperelaisilta vastikään kysyttiin muuttohalukkuudesta, kävi ilmi, että tamperelainen on hyvin kotiseuturakas. Aito Säästöpankin tilaaman selvityksen mukaan Tampereelta ei haluta lähteä minnekään – eikä varsinkaan pääkaupunkiseudulle.

Jos jonnekin, niin mieluiten Tampereelta siirryttäisiin lähikuntiin.

Me aitosäästöpankkilaiset ajattelemme oikeastaan hyvin pitkälle kuten muutkin tamperelaiset. Mekin rakastamme Tamperetta ja pysymme täällä – kurkottaen korkeintaan lähiseudulle.  Säästöpankilla on kaupungissa komea, lähes 200-vuotinen historia. Ja pysymme Tampereen seudulla samoista syistä kuin muutkin.

Tamperelaiset kehuvat kaupungin sopivaa kokoa, hyviä palveluita ja vilkasta kulttuurielämää. Opiskelumahdollisuudet, luonnon läheisyys ja asuinseudun turvallisuus nousevat myös kyselyssä korkealle. Kaupunkilaiset arvostavat useita kaupunginosia, mutta aivan erityisesti keskustan alue kerää kehuja ja kiitosta.

Eniten Tampereella nyppii kyselyn perusteella asumisen hinta. Peräti kolmannes käyttää asumiseen 31-50 prosenttia nettotuloistaan, ja pitää osuutta liian suurena.

Aamulehti kertoi vastikään (AL 13.6.), että kaupungin kalleimmalla alueella, Kalevassa, yksiön keskimääräinen vuokra on rapiat alle 20 euroa neliöltä. Se merkitsee, että esimerkiksi 40 neliön huoneiston vuokra on liki 800 euroa kuukaudessa.

Vaikka vuokra-asuminen sopii hyvin moniin elämäntilanteisiin, vuokra-asujan kannattaisi ehkä harkita asumismuotoaan, etenkin jos vuokrat jatkavat nousuaan. Tuollaisella summalla lyhentäisi – ainakin pankinjohtajan mielestä – jo kohtalaista asuntolainaakin.

Selvityksessä tamperelaiset kertoivat, että asumisen hinnan kohtuullistaminen olisi heidän mielestään tärkein parannus Tampereen oloihin.

Aito Säästöpankki ilmoittautuu tällä puheella pohtimaan, mitä asialle voisi tehdä ja haastamme muut mukaan. Kuulette asumistalkoista lisää syksyllä, pysykään kanavalla!

Pirkko AhonenPirkko Ahonen 230 x 219 px

Kirjoittaja on Aito Säästöpankin toimitusjohtaja, joka jo nuorena unelmoi vielä joskus asuvansa Tampereella. Tampereen olojen parantaminen on lähellä pitkään Tampereella työskennelleen ja vuodesta 2012 unelmakaupungissaan asuneen pankkialan supernaisen sydäntä.